Eli mitä tapahtuu, kun kaksi vanhaa ratsua saa hepulin yhtäaikaa talliin tullessa.

Onko sinunkin tallillasi tietyt rutiinit? Niin kuin sellainen, että hevoset saavat käppäillä tarhasta talliin taluttamatta. Ja joka ilta ne tulevat talliin. Toinen höpönassusta tosin tekee pienen kunniakierroksen mutta potaltaa sitten sen lunkimman kaverin perässä talliin. Näin käy siis joka ilta, paitsi sinä tuiki tavallisena ja talvisena perjantai-iltana, kun se lunkimpikin innostuu kunniakierrokselle.

Oletko ikinä kellottanut kauanko kauraämpärien noutoon tallista menee? Siinä ajassa nämä yhteensä 37 vuotiaat ratsut olivat kadonneet pimeään helmat hulmuten.

Karkumatka suuntautui harvaan asutulla maaseudulla vielä harvemmin asuttuun metsään. Alkumatka taitettiin aurattua tietä kilometrin verran. Puhtia piisasi vielä sen spurtin jälkeen ja meno jatkui vielä polveen asti ulottuvassa umpihangessa metsäautotietä toisen mokoman. Kauraämpärin heiluttaja rämpi tiukasti perässä. Metsäautotien päätyttyä, metsässä mieluusti liikkuva, nuorempi 18-vuotias ohjasi karkulaiset umpimetsään.

Iltamyöhällä kauraämpärin ja narujen kera polven korkuisessa hangessa taapertaminen siksakkia säntäillen hevosten perässä saattaa kovimmankin hevosharrastajan epätoivon partaalle. Tässä tapauksessa autokolarin mahdollisuus sentään oli olematon. Metsä oli sankkaa ja loppumatonta.

Koko henkilökunta silti osallistui talkoisiin. Tietä aurattiin ja puhelimet pärisivät ja hiki valui. Ja hevoset luikersivat syvemmälle kuusikkoon. Päätettiin luottaa siihen vanhaan sanontaan roudasta ja porsaasta ja vetäytyä nukkumaan. Tai yrittämään sitä.

Aamulla todettiin kaikkea muuta kuin virkeinä, että kaverit ovat edelleen metsässä. Etsintäpartio numero kaksi kokosi voimat, kunhan perkolaattori oli tehnyt tehtävänsä ja kahvimukit unohdettu kotiin.

Metsäautotiellä oli jo toiveita herättäviä kavion jälkiä. Mutkan takaa loimen helma vain vilahti, kun pösilöt pujahtivat asiaan kuuluvasti kauraämpäreitä pakoon metsään. Etsintäpartio pystyi sentään hengittämään jälleen normaalisti. Ne olivat siis hengissä ja liikkuivat - hyvin ketterästi.

Puolen tunnin kuluttua porkkanan voimalla saatiin uusi näköhavainto ja kohde lähestyi kauraämpäreitä. Tälläkin kertaa villihevosen sielu piti ratsua pihdeissään, ja kolmen ihmisen ja yhden koiran näkeminen yhtä aikaa oli liikaa ja villiratsu pakeni kuusikkoon.

Tähän mennessä kaksi tuntia aikaisemmin jätettyä facebook-postausta oli jaettu 46 kertaa. Yritimme painottaa, että operoimme karkulaisten kanssa asumattomassa korvessa.

Vahdinvaihdossa mestoille saapui kahvin terästämä ratsastuksenope ja harppoi tulta päin suoraan umpihankeen ja mennessään julisti taktiikan napata karkulaiset. Muu etsintäpartio seurasi perässä. Pöpelikkö oli täynnä polkuja ja partio hajaantui. Kaksi poluista osoittautui umpikujiksi. Kaksi partiolaista palasi  yhtä aikaa polkujen risteykseen. Koira, ope ja hevoset olivat hukassa. Hyvä saldo.

Paikallaan töllistely osoittautui kuitenkin hyväksi vaihtoehdoksi. Kaksi huuruista ja pöllämystynyttä hevosta putkahtivat kävellen kuusikosta esille. Kaikilla neljällä oli varmasti yhtä hämmästyneet ilmeet. Näin lähelle kauraämpärit lopulta kiinnostavat niin paljon, että karkulaiset saatiin narutettua kiinni.

Tallissa juotettiin, syötettiin, palpoitiin ja juotiin kahvia humoristista mukeista. (It’s always summer... somewhere) ja todettiin, että hevoset haluavat vielä ulos!